Vertailevaa taiteentutkimusta II

 4.10. VERTAILEVAA TAITEENTUTKIMUSTA II

Malcolm McLarenin, Jamie Reidin ja Sex Pistolsin situationisti­sen punkin ero Tony Wil­so­nin Factoryn, Pe­ter Sa­vil­len ja Joy Di­vision/New Order -akse­lin or­ganisoidum­paan ver­si­oon tiivistyy erona ul­kois­ten ja si­säisten tilan­teiden (situaatioiden) luo­mi­ses­sa. McLa­re­nin jul­kisuuden ma­sinoi­minen omia tar­koituspe­riään varten eli ulko­maa­ilmasta riippu­vaise­na, Fac­to­ryn ke­skit­tyessä yksit­täisen ku­lut­ta­jan aja­tusmaa­ilman ma­nipu­loimi­seen. Myös détour­nemen­tin käyttö Rei­din kol­laaseihin keskit­tyvässä me­ta­gra­fiikas­sa erosi Sa­vil­len anonyy­meistä lai­noista. Reid otti mate­ri­aa­lin­sa spek­taakkelisen yhteis­kun­nan tutusta kuvavarastos­ta, Saville taval­liselle musii­kin kulutta­jalle tun­temattomista tie­tokirjal­lisista ja taidehistoriallisista läh­teistä. Tästä huoli­mat­ta kum­pi­kin muun­si (re­ku­pe­roi) käyt­tä­män­sä ele­men­tit omia tar­pei­taan pal­ve­le­vik­si, vain läh­de­mate­ri­aali erosi, samoin es­te­tiik­ka. Tämä näkyi eri­tyisesti ty­pogra­fian käytössä.

­Rei­din le­vy­kan­net kos­ket­te­li­vat suo­rem­min yh­teis­kun­nan spek­taakke­li­sia piir­teitä muun muassa kunin­gatar-ins­ti­tuu­tiota yl­lä­pi­tä­vän me­di­an, massa­turis­mina näky­vän ohjatun vapaa-ajan­käy­tön ja mai­nos­ten merkki­kie­len pa­ro­dia­na. Si­tu­ationis­tien anarkismi toteutui McLa­re­nin ja Sex Pis­tol­sin por­va­ril­li­sia ar­vo­ja kri­tisoi­vien me­todi­en pe­rus­tuessa sho­kee­raa­mi­seen, oman levy-yhti­ön ja julki­suu­den hy­väksikäyt­töön, kiu­sal­li­seen häiri­köin­tiin ja lop­pujen lopuksi jopa ta­loudel­li­seen hui­jaa­mi­seen. Pas­siivinen ja vetäy­ty­vä Fac­tory sen­sijaan pi­täy­tyi kadulla har­joi­te­tun anar­kis­min si­jaan omi­en ra­ja-aito­jen­sa suo­jissa. Sen val­lan­ku­mouk­selli­suus ei läh­tenyt van­hoja ra­ken­tei­ta ­murentavan ter­ro­ris­min tiel­le, vaan pikemminkin len­to­leh­ti­siä le­vit­tele­vän agi­taat­to­rin salakavalaan myy­rän­työ­hön. Tavoitteet olivat silti­ samat.^[i]

Post-punkin (tai uu­den aal­lon tai in­de­pen­dent rockin) saa­des­sa kuvituksensa Peter Sa­villen kal­taisten tyyli­
 taitureiden kä­sitte­lyssä kritisoi Jon Savage jo vuoden 1983 rajallisesta näkö­kul­masta "Designers Decade" -nimityksen saaneen 80-luvun tyyli­plu­ralismia:

These days, it is not enough to sling out a record: it has to be part of a discrete world, the noise backed up by an infrastruc­ture of promotion, videos and record sleeves that has become all-important and now is in danger of making the product top-heavy with reference. [...]Record sleeves have been an integral part of this tendency towards mystification and an overloading of meaning. in this Tower of Babel the designer, too, has become all important [...] it is getting a bit silly when the sleeve is more important than the record. Or maybe not: here is perhaps the ultimate recognition of the disposability of today's pop MUSIC, an acknowledgement of the victory of style over substan­ce.^[ii]

Savage väittää designin pysyneen aisoissa vielä pun­k-ai­ka­kau­te­na, jol­loin levykannet kyt­key­tyi­vät oleel­li­ses­ti ­ ke­hys­tämäänsä mu­siik­kiin:

Sleeves like Jamie [Reid]'s 'Holidays in the Sun' and 'Satelli­te', and the Buzzcocks' 'Orgasm Addict' (designed by Garrett around a montage by Linder) complemented perfectly what was in­side, as nostalgic and found elements were ripped up and played around with to produce something genuinely new.^[iii]

Sen sijaan Savagen mukaan ryöstöviljelyyn syyllisiä ovat muun muas­sa The Clashin "London Calling" (KUVA 29), joka kopioi vuo­den -56 Pres­ley-albumia (KUVA 1), (sinänsä ko. kansien konnota­tiivi­set erot toimivat kommenttina rockin ekspressiivisyyden muuttumises­sa "destruktiivi­semmaksi"^[iv]), samoin kuin Savillen käyttämä futuristien juliste "Movementin" kannessa. Savagen nä­ke­myk­sen mukaan punkista alkunsa saanut kuvakierrätys, mikä aluksi oli ollut poliittisia tarkoitusperiä sisältänyt metodi, muuttui Sa­vil­len tapais­ten graafi­koi­den kyn­sis­sä pää­mää­räk­si it­ses­sään.^[v] Rei­din ja Lin­de­rin kol­laasi­en vas­ta­tes­sa yksi yh­teen ("comple­men­ted per­fect­ly") levyn si­sältöä esittää Savage näin (nor­maalin) kä­si­tyk­sen levykannen kuvan alistumi­sesta kuvittamaan päällystämäänsä musiikkia­­.

Kuva 29

Situationistien détour­ne­men­tin­­­­ tul­les­sa mu­kaan ku­vantulkintaan­ olen yrittä­nyt osoit­taa et­tei esi­mer­kik­si Sa­vil­len koh­dal­la ole enää kyse pelkkien suorien vas­taa­vuuk­sien löy­tä­mi­sestä kuvan ja ää­nen vä­lil­le. Sen­ si­jaan syn­tyy uusia moni­merki­tyksellisiä multi­kol­laaseja ää­nen, ku­van ja tulkintaan liittyvien joidenkin elementtien (mm. teks­tin tai kuolleen artistin) pois­sa­olojen kä­sit­teel­lises­ti koh­da­tessa. Tämän me­kanismin ha­vaitse­missa on Barthesin "Kolmas mer­kitys" -essee toiminut apukeinona yrittäessäni osoittaa ettei ku­van de­no­ta­tii­vi­siin ja konnotatiivisiin, kuvapin­nas­sa näkyviin ja kult­tuu­ri­ses­ti tulkittavissa oleviin, tasoihin pi­täy­tyvä tul­kin­ta riitä avaamaan kuvan kaikkia mah­dollisia vai­kut­ta­mis­muo­to­ja.

Savage kritisoi aivan oikeellisesti sitä miten Savillen design on joskus hartaammin käsiteltyä ja kiitellympää kuin itse levy­jen sisältö.^[vi] Mutta de­sig­nin voitto musii­kista 1980-luvun puo­les­sa­välissä ei ker­ro niinkään graafisen suunnittelun kultakau­des­ta kuin ke­hystä­män­sä mu­sii­kin pai­no­ar­von ke­veydestä. Osak­si täs­tä syys­tä olen kes­kit­ty­nyt analysoimaan Sa­vil­len al­ku­kau­den töi­tä. Sa­maa ma­nieris­ti­sen tyy­lin tar­kas­te­lua vält­tääk­seni olen jät­tä­nyt Ja­mie Reidin Sex Pis­tol­sille suunnit­tele­mat "vä­sy­neen" -kau­den työt käsitte­lemättä.

Johdantoluvussa jo siteraattu, 70-lukulaisiin lähtökuoppiin ju­miu­tunut Roger Dean kritisoi postmoderneja (termiä kuitenkaan käyt­tämättä) kuvavarkaita korostaessaan it­sensä kaltaisten "taiteilijoiden" roolia levykansien syntymäs­sä:

One of the few areas of disappointment in the field of 'Album Art' (as they call it in America) is the unbridled use of found pictures. Paintings, prints, photos are borrowed from all kinds of sources such as libraries, books and magazines. Sometimes it is hard to tell whether the album cover is stolen or not. [...] [T]he use of plagiarized material does not do a lot to infuse the field of album design with innovation or originality.^[vii]

Deanin (et al.) koostamissa levynkansikirjoissa esiintyy Peter Savillen töitä, vieläpä varsin kattavasti, mutta tämäkin voi vain johtua Savillen jo varhain kanonisoidusta asemasta genren sisällä. Tästä huolimatta Deanin sitaatti leimaa 1980-luvun graafisen de­sig­nin epä­tyy­dyttäväksi kuvalainailuksi­­. Vastapainona tälle reduktionismille siirrytään­ s­­­­­­­­­­­­­­­­­eu­raa­vassa lu­vus­sa ­­tar­kas­te­le­maan The Smiths -yhty­een lau­lajan Stephen Mor­ris­seyn epä­ori­ginaale­ja, “plagiarismiin” perustuvia kan­siku­via.

---

[i].Vrt. Walker 1987, 120-1.

[ii].Savage 1996c, 145.

[iii].Savage 1996c, 146.

[iv]. Destruktiivisuudella tarkoitan yhtäältä instrumenttiaan rikkovan muusikon "tuhovimmaa" kuin de-struktiivisuutta samassa rakenteita pilkkovassa hengessä kuin konstruktiivisuutta seuraa dekonstruk­tio. Jos Elvis kansi pyrki rakentamaan sopivaa imagoa nouse­val­le täh­delle (imagoa joka myöhemmin pehmennettiin kaupallisem­mak­si), niin The Clashin tapauksessa tällainen imagon rakennus ta­pahtuu hajoami­sen, kyseenalaistamisen kautta. The Clash levy on postmo­derni versio Elviksen modernista esityksestä ja samalla genren sisäis­tä välienselvittelyä, ei suinkaan muun populaari­kulttuurin tai taidemaailman ryöstämistä.

[v].Savage 1996c, 146.

[vi]."The Age of Plunder"-artikkeli ilmestyi The Facen tammikuun numerossa 1983, 143-149. Sen kritiikki ei murentanut aikanaan ollenkaan graafisten suunnittelijoiden ilmaisun pinnallistumis­ta, mutta kirjoituksen visionäärisyys on siteeratuimpia kommen­taareja 80-luvun designin negatiivisia aspekteja luonnehdittaes­sa. The Facen Art Directorina toimi samaan aikaan yksi situ­ationis­tit tunteva vasemmistolainen lisää, nimittäin levynkan­sien suun­nitte­li­jana (mm. Cabaret Voltaire) itsekin aloittanut Nevil­le Brody. The Facen välityksellä tutuimmaksi ja "juh­li­tuim­mak­si" tul­lut 80-luvun graafinen suunnittelija. Hänen tuo­tanto­aan ei tässä työssä tarkastella. Kattava (kuval­linen) esi­tys  löytyy: Wozencroft 1997. Myös jatko-osa on ilmestynyt.

[vii].Dean & Thorgerson 1989, 14.