Guy Debord & Kansainväliset Situationistit

 

3.2. VUOSI 1956, KOLMAS OTTO

The literary and artistic heritage of humanity should be used for partisan propaganda purposes. It is, of course, necessary to go beyond any idea of scandal. Since the negation of the bourge­ois conception of art and artistic genius has become pretty much old hat, drawing of a mustache on the Mona Lisa is no more inte­resting than the original version of that painting. We must now push this process to the point of negating the negation. - Guy Debord & Gil J. Wolman, 1956^[i]

Sur­realis­tien ja da­dais­tien taidepoliittinen pe­rin­tö näkyi so­danjälkeisessä Euroopassa lu­kuis­ten avant-gar­de -ryhmien toi­min­nas­sa. ­Ryh­mät si­näl­lään oli­vat toi­siin­sa li­mit­ty­viä, pää­joukol­taan pie­niä, ly­hyt­ikäisiä ja si­säi­sesti ris­ti­rii­taisia, mutta pu­naisena lan­kana niitä yhdisti taiteen poli­tisoi­mi­nen uu­den yh­teis­kun­nan luomiseksi. Tuotannon ideologian syö­vyt­tämän kapi­ta­listi­sen yhteiskuntakehi­tyksen kor­vaaminen utoop­pi­sella vapai­den yk­silöi­den maailmalla katsottiin taiteen val­lankumouk­selli­seksi tehtä­väksi.^[ii]

L'Internationale Situationnisten, "Kansainvälisten Situationis­tien" (engl. Situationist International) syn­tymä ajoit­tuu vuo­teen 1957.^[iii] Situationistien yhteiskuntateo­riat en­nakoi­vat ja sivusi­vat niin Frankfurtin koulukunnan, Jean Baud­rillardin kuin Fred­ric Jamesonin postmodernismiin ja jälki­teol­liseen aikakau­teen liittyviä kirjoituksia.^[iv] Ryhmän ensimmäi­nen todellinen tule­mi­nen päivänvaloon tapahtui Pariisin vuoden -68 tapahtumien yh­teydes­sä. Liikkeen hajottua vuonna 1972 se koki sekä käytän­nöl­listen että teoreettisten toimintatapojensa tuh­kasta nousemi­sen punk-liik­keen englantilai­sen ver­sion myötä.

Yksi­lön elämän merkitykselli­sek­si kohottavien tilan­teiden, “situaatioiden” luo­minen oli Situationis­teille (tästä eteenpäin: SI) pää­määrä yh­teiskunnassa jossa ihmisen osa oli olla hä­nel­le esi­tet­ty­jen toi­mintojen passiivinen tarkkaili­ja, byro­kraat­ti­sen luo­kan merk­ki­vir­tojen vas­taanottaja vailla omaa tahtoa.^[v] Eu­roop­pa­lai­sen va­sem­mis­to­äly­mys­tön hah­mo­tel­les­sa vaih­toeh­tois­ta mar­xis­mia pet­ty­myk­sek­si osoit­tau­tu­neen neu­vos­to­liit­to­lai­sen mal­lin ti­lal­le, etsi SI:­kin vas­taa­vaa "lo­pul­lis­ta rat­kai­sua". Nyt ko­ros­tet­tiin yk­si­lön si­säis­tä to­ta­li­teet­tia ra­ken­teel­li­sen ja yl­hääl­tä johde­tun konst­ruk­tion si­jaan. Situaatioi­den luomisen eri­tyis­piirteisiin kuului niiden organi­soi­mat­to­muus ja anonyy­mi­syys.^[vi] SI näki val­ta­kult­tuu­rin kaa­noniin eta­bloi­tu­mi­sen yh­teiskun­nan me­kanismina su­lauttaa it­seensä sitä vastus­ta­vat voi­mat. Yliopis­to­jen, pai­no­va­paus­lain tai tie­don­välityksen puit­teissa tapahtuva toi­minta oli auto­maat­ti­ses­ti aidon “situaati­on” tukahdutta­vaa jär­jestäytymistä. Dadais­mi toimi SI:lle esimerkkinä val­lankumouk­sel­li­sen tai­de­liikkeen valta­kult­tuu­rillistumisesta. Täs­tä syystä Si­tu­ationistit ko­ros­ti­vat jo ni­mel­lään te­ke­mis­tä ja toi­min­taa, 'is­mi'-päät­tee­seen liit­ty­vän staat­tisen  pai­kan­nuk­sen ja py­säh­ty­misen mie­liku­van si­jaan.^[vii]

Koska valtaa sinällään oli mahdoton määritellä, sen ollessa men­taa­lista pikemminkin kuin konkreettista, tuli sitä vas­tus­taa ident­tisin keinoin.^[viii] SI pyrki kasvot­tomuu­teen, sillä toi­minta­ta­po­jen ma­nifestointi olisi samalla paljastanut vastarinnan muo­don. Ide­olo­gian dogmeiksi pukeminen olisi tehnyt yksilön subjek­tiivi­ses­ta situ­aatiosta objektiivisen, eli perustellun ja niin muo­doin lo­keroi­tavan. Rakenteellistuessaan ja laillistuessaan va­paan ihmi­sen spontaani toiminta muuttuu toiminta­tavaksi, tälle itsel­leen ul­kopuoliseksi spektaakkelik­si.^[ix]

The whole life of those societies in which modern conditions of production prevail presents itself as an immense accumulation of spectacles. All that once was directly lived has become mere representation. - Guy Debord^[x]

Spektaakkeliyhteiskunnan käsite on SI:n johtohahmon Guy De­bor­din vuonna 1967 il­mes­ty­neestä teesikokoelmasta. De­bor­din kir­jan  maine kasvoi sen ennakoitua proletari­aatin spon­taanin val­lan­ku­mouk­sen, mikä tuntui toteu­tuvan Rans­kas­sa ai­no­as­taan vuotta myö­hem­min.^[xi] Debord käsitti "spektaakke­lilla" mo­der­nin ih­misen e­siin­tymisen modernin maailman jatku­vien esi­tys­ten pin­tees­sä. Spek­taakkelin seuraaminen ja sii­nä eläminen on vapaa-aikansa kuri­muksessa elävän passivoituneen kuluttajan va­paaeh­toista asettau­tumista koko elämän kestävän viihteellisen esityk­sen si­sään.^[xii] SI:n jäsenistä Raoul Vaneigem lä­hen­tyi sa­maa asiaa 60-luvun ranskalaisen lingvistiikkaan ja myyttitut­kimuksiin perustuvan struk­tu­ra­lis­min ja psy­koanalyysin teorioita sivuten. Va­nei­ge­mil­le ole­mi­nen, te­ke­mi­nen ja it­seil­mai­su ovat ulkoa an­net­tuja ra­ken­teita joihin yk­silö viat­to­masti astuu si­sään ja mukau­tuu tä­hän hänelle vie­raa­seen ele­ment­tiin ikäänkuin se olisi luonnol­li­nen tila.^[xiii] Mut­ta toisin kuin kieli­tiede tai la­canilai­nen psy­ko­analyy­si, Vaneigem ei näh­nyt tätä maailma asuu meis­sä -ti­lan­net­ta järkkymättö­mänä. Yh­teiskun­nan ra­kentamat ja yksi­lön va­paa­ta toi­min­nallisuutta kahlit­sevat rajat oli mahdollista pur­kaa pal­jas­ta­malla ne me­kanismit joiden ikeeseen ihminen oli ase­tet­tu.

De­bordin mukaan mo­dernin ih­misen tuntema va­paus kiteytyy spek­taakkeliin, ta­pah­tu­maan, jossa elämä on vie­raantunut todel­li­suu­des­ta ja ko­honnut elämän esittä­misen tasol­le.^[xiv] Jopa viat­to­mim­man te­ke­mi­sen, tuot­ta­mi­sen ja toi­mi­mi­sen koh­dal­la päti se, ettei näky­ville pää­se kuin alku­pe­räi­sen tar­koi­tuksen kuva, imago ja rep­resentaa­tio, se mitä piti tehdä, ei alkuperäi­nen ja puhtain ole­mi­sen ta­pa. Näin jälki­te­ol­li­sen yh­teis­kun­nan jä­se­nen työ­pe­riodi­en vä­liin jäävä vapaa-aika on mani­pu­loidussa näen­näis­va­paudessaan yksilöä ahdis­tava tila.^[xv] Itse tuottamiensa hyödyk­keiden omista­misesta haa­veileva ja näi­den tuotteiden hank­kimi­seen tarmonsa kuluttava ihminen ei kykene valitsemaan teko­jaan. Yksilön vapaa-aikanaan tekemät valinnat ovat or­ga­ni­soi­tu­ja. Yksilön valinnanvapaus on vapaa hankkimaan ainoastaan­­ spek­taak­ke­li­sia hyö­dyk­kei­tä.^[xvi] ­Maa­ilma jos­sa ma­te­ri­aa­li­nen köy­hyys on pois­tet­tu on saat­ta­nut ihmi­sen hen­ki­sen köy­hyy­den ja tur­hau­tu­misen ti­laan. Va­nei­gem ky­syy; "ku­ka ha­lu­aa maa­il­man jos­sa ta­kuu siitä ettemme kuole näl­kään saa ai­kaan ris­kin kuolla ikä­vys­tymi­seen?"^[xvii]

3.3. PROVOKATIIVISUUS ON URBAANIA VASTARINTAA

SI:n provokatiivinen anar­kis­ti­suus ei kiel­tä­nyt ri­kol­lis­ten­ toi­mintatapojen käyttöä si­tu­aatioi­den luo­misessa.^[xviii] ­Maa­il­mas­sa to­del­lise­na yk­si­lönä esiin­ty­mi­nen edel­lyt­ti spektaakkeliyhteis­kunnan sääntöjen rikkomista. Ret­te­löin­ti, näennäisesti yh­tei­sen, mutta yhteiskunnalle kuuluvan omai­suu­den tu­ho­ami­nen, il­ki­val­ta, graf­fi­tit, oi­reelli­ses­ti ter­roris­mi­kin oli­vat yksilölle merki­tyk­sel­lis­tä toi­min­taa.^[xix] Anar­kis­tinen tuho­ami­nen erosi järjes­täy­ty­neestä rikolli­suudesta si­ten että jäl­kim­mäinen oli mieltä­nyt kapitalis­tisen yhteiskun­nan toi­minta­me­kanismit kuvi­telles­saan omaisuuden ja rahan hank­kimi­sen olevan tie onneen ja va­pauteen.^[xx] Mie­lenosoi­tuk­set­kaan ei­vät edus­ta­neet to­del­lis­ia ­si­tu­aa­tioita, toisin kuin mel­la­kointi. Viet­namin vas­tais­ten rau­han­marssi­en de­monst­raa­tioluonne latistui yhdeksi uu­deksi näytelmäk­si yh­teis­kun­nan sisällä. Hallitse­van ide­olo­gian sisällä elä­vä vas­tus­tava, mutta neuvotteleva asenne on tai­pui­suudessaan tu­hoon­tuomittu, sillä yhteiskunta osoittaa näen­näi­sellä ­ky­vyl­lään sie­tää opposi­tiota mukautumisky­kyä, mikä lo­pulta kui­ten­kin tekee oppositios­takin byrokraattisen val­lan pei­liku­van.^[xxi] Tässä mie­lessä 60-lukulai­set happeningit osoit­tau­tuivat kon­ser­va­tii­vi­sek­si ta­vaksi juhlia va­pautta, aivan ku­ten fes­ti­vaa­lit, sirkus tai huvi­puistot muo­dos­tivat ra­jatun ti­lan "va­pau­tua". Bah­tinilaisen kar­nevalismin ta­paan hap­peningeil­läkin on lopulta yhteiskuntaa eheyttävä vai­ku­tus, sään­nöllisesti toista­essaan illuusion lap­selle kuuluvas­ta, spon­taanista va­paudentun­tees­ta.^[xxii]

3.4. AVANT-GARDE, STRUKTURALISMI JA POP-TAIDE

Dadaisteille ja surrealisteille triviaaliseksi luokiteltu osa ihmisen kokemusmaailmaa oli aineistoa uuden taiteen luomiseksi. Unista ja psykoanalyysistä, automaattikirjoituksesta ja sanoma­lehtiteks­teistä, maailman jätemateriaalista koottujen osas­ten yhdistely oli kui­ten­kin edel­leen tai­de­maa­il­man kon­ven­ti­oi­den puitteissa tapahtu­vaa, vaik­ka­kin sitä prob­le­ma­tisoivaa "tai­tei­lua". SI:n strategi­oille omi­nai­nen teorioiden, fraa­sien ja ter­mien pää­la­elleen kään­täminen toimi täs­säkin ta­pauk­sessa. SI val­jasti tai­teen pal­jas­ta­maan spek­taak­ke­li­sen yh­teiskun­nan me­kanis­me­ja, muuta arvoa taiteella ei ollut. Tai­teen es­teet­tiset arvot oli­vat tois­si­jai­sia, sa­moin nii­den poh­jalta ta­pahtu­va teo­re­tisoin­ti.^[xxiii]

1960-luvun ranskalainen, vahvasti teoreettinen kulttuurintutki­mus yleisesti ja st­ruk­tu­ra­lis­mi erityisesti oli SI:lle pu­nainen vaate.^[xxiv] Yh­teis­kun­nan frag­ment­teja tut­ki­essaan struk­tu­ra­lis­tit tul­kit­si­vat löy­tä­män­sä nä­ky­mättö­mät ra­ken­teet ikui­siksi ja myyt­ti­siksi. Täl­lainen muo­dol­lis­ten lai­na­lai­suuk­si­en tunnus­tami­nen ikiaikai­siksi ei varsi­nai­ses­ti yrittänyt to­distaa ole­massa­olevan yh­teiskun­nan or­gaanista oi­keel­li­suutta, vaan Debordin mukaan päinvastoin: "[...] it is the so­ciety of the spec­tacle, im­posing it­self in its mas­sive reali­ty, that valida­tes the chill dream of structu­ra­lism".^[xxv] Este­tisoiva formalismi taiteessa, sen tuotta­minen, kritiikki ja tut­kimus oli alistumis­ta sisällyk­settömän maailman tyhjyyden edes­sä.^[xxvi]

The fact that the language of real communication has been lost is what the modern movement of art's decay, and ultimately of its formal annihilation, express positively. What it expresses negative­ly is that a new common language has yet to be found[...] -  Guy Debord^[xxvii]

Situationisteille merkitys oli kaikki kaikessa. Maailmassa ole­minen tuli muuttaa jälleen merkittä­väksi, pelkän olemisen esit­tämisen, merkityksettömän merkinannon sijaan. Sen sijaan että elämä koostuisi lukuisista irrallisista, ulkoapäin ohjatuista myyttisistä näytelmistä, roolipeleistä joihin ei voinut vaikut­taa muutoin kuin kokemalla ne elämyksinä, elämän tuli käsittää yksi suuri hetki.^[xxviii]­

When a newly independent art paints its world in brilliant co­lors, then a moment of life has grown old. By art's brilliant colors it cannot be rejuvenated but only recalled to mind. The greatness of art makes its appearance only as dusk begins to fall over life. - Guy Debord^[xxix]

SI:n hampaisiin joutui niin abstrakti taide passiivisen kontemp­latiivisessa estetismissään, kuin Pop-taiteen dadaisteilta omak­su­tun, mutta väärin sovelletun (kollaasi)taiteen tyhjyys.^[xxx] Pop-taide suo­rastaan manifestoi viidentoista minuutin kuuluisuu­den mahdol­lis­tavaa spektakulaarista sisällykset­tömyyttä. Pop-taide heijas­teli pinnallista kuvantekemistä mikä ei hakenutkaan rat­kaisuja muuta kuin omaan muotokieleensä. Se oli epäpoliit­tis­ta, pop-musiikin ja taloudellisen nousukauden svengaavaan Lon­tooseen ja warholi­laiseen New Yorkiin sopivaa visuaalista tyy­liä.^[xxxi] SI oli pitänyt vuonna 1960 konferenssin Lontoossa johon oli ot­tanut osaa myös paikallisia Pop-taiteilijoita. SI:n ­kri­tiik­kiä ei kuitenkaan tällöin näh­ty Pop-tai­det­ta kos­ke­va­na. In­de­pen­dent Grou­pin käyttäessä ame­rik­ka­lai­sen viih­de- ja tek­no­lo­giate­ol­li­suu­den ku­vavarastoa ilmaisussaan se ei kokenut tätä eli­tis­tise­nä vaan tai­teen ja sitä ym­pä­röivän maa­ilman suhdetta de­mo­kra­tisoivana kol­laasi­na.^[xxxii] IG:n ja SI:n nä­kemyserot tiivis­ty­vät Debordin vuonna 1958 kirjoittamaan kommenttiin teol­li­sen tuo­tan­non in­no­va­tii­vi­suu­des­ta:

In our time functionalism, an inevitable expression of technolo­gical advance, is attempting to entirely eliminate play, and the partisans of "industrial design" complain that their projects are spoiled by people's tendency toward play. At the same time, industrial commerce crudely exploits this tendency by diverting it to a demand for constant superficial renovation of utilitari­an products. We obviously have no interest in encouraging the continuous artistic renovation of refrigerator designs.^[xxxiii]

---

[i].Debord & Wolman 1981, 9.

[ii]. Sederholm 1994, 12-32.

[iii]. Sederholm 1994, 12; Marcus 1989 18, 51.

[iv]. Sederholm 1994, 197-212; kts. myös Savage 1991, 31. Erityi­sesti Baudrillardin simulacra-termi on, joskin vielä lohdutto­mammassa mielessä kuin Situationistien spektaakkelin käsite, velkaa SI:lle. Marxin, Debordin ja Baudrillardin eroja ja yh­teneväisyyksiä käsittelee ansiokkaasti: Best 1995.

[v]. Sederholm 1994, 59-61, 83, passim.

[vi].Kts. Sederholm 1994, 67-78.

[vii]. Kts.'Definitions'. Internationale Situationniste #1, kesäkuu 1958. Knabb(ed.): Situationist International Anthology 1981, 45 sekä 'Questionnaire'. Internationale Situationniste #9, elokuu 1964. Ibid, 141.

[viii]. Sederholm 1994, 42.

[ix]. Kts. Marcus 1989, 53.

[x].Debord 1994, teesi 1.

[xi].Sederholm 1994, 51-3.

[xii].Marcus 1989, 98-9.

[xiii].Sederholm 1994, 72-3.

[xiv].Debord 1994, teesi 60; Canjuers & Debord 1981, 305-310. Se­derholm 1994, 59-61; Marcus 1989, 98-9.

[xv].Debord 1994, teesit 26-8.

[xvi].Marcus 1989, 49-52, 98-104.

[xvii].Vaneigem 1981b, 118-133; Sederholm 1994, 34, 68; Marcus 1989, 50-2.

[xviii]. Kts. esim. Debord 1994, teesit 92-4 ja 114-5.

[xix].Marcus 1989, 53; Sederholm 1994, 33-4.

[xx].Sederholm 1994, 43-4, 49-51.

[xxi].Sederholm 1994, 43.

[xxii].Sederholm 1994, 71-2.

[xxiii].Sederholm 1994, 121, 144-5.

[xxiv].Vaneigem 1981a, 95; Ibid 1981b, 121-2; "Now, the S.I.", In­ternationale Situationniste #9, elokuu 1964. Knabb(ed.) 1981, 135-138, erityisesti sivu 137. Lisäksi situationisteilta suoraan vaikutteita saanut Strasbourgin opiskelijoiden pamfletti vuodel­ta 1966 kritisoi yliopistojen opetusohjelmia ja opiskelijoita jotka purematta ottavat vastaan nämä politiikasta vieraantuneet tieteet: "On the Poverty of Student Life" Knabb(ed.) 1981, 319-337. Pamfletti oli 60-luvun lopun, 70-luvun alun levinnein ja käännetyin 'situationistien' kirjoitus, joka alunperin englan­niksi ilmestyi nimellä 'Ten Days That Shook The University'. Kts. aiheesta Sederholm 1994, 48-58.

[xxv].Debord 1994, teesi 202.

[xxvi].Debord 1994, teesit 210-4; Sederholm 1994, 49-51.

[xxvii].Debord 1994, teesi 187.

[xxviii].Sederholm 1994, 37, 64. Kyseessä on Vaneigemin termi.

[xxix].Debord 1994, teesi 188.

[xxx].Debord 1994, teesit 185-192; Martin et al. 1981, 143-7; "The Role of Godard" Situationniste Internationale #10, maaliskuu 1966: Knabb(ed.) 1981, 175-6.

[xxxi].Sederholm 1994, 120-1, 125, 127, 153-5, 165-6.

[xxxii]. Savage 1991, 31-2.

[xxxiii]. "Preliminary Problems in Constructing a Situation" Interna­tionale Situationnisten ensimmäinen numero, kesäkuu 1958. Knabb(ed) 1981, 43-5, sitaatti sivuilla 44-5. Todennäköisesti Debordin kirjoittama. Useimpien artikkeleiden nimettömyys on tietoista anonyymisyyttä. 'Play', peli, tai leikki, oli oleelli­nen situationistien käyttämä ilmaisu viittaamassa vapaan yksilön suorittamien situaatioiden luonteeseen vastakohtana sellaiselle sääntöpelille jota hierarkinen yhteiskunta ohjaa 'pelaamaan'.