Miksi punk?

 

3. MIKSI PUNK?

3.1. ROCKIN  VUODET 1968 - 1975  

Vuonna 1969 George Melly ennakoi pop-musiikin tulevaa kehi­tys­tä näin:

[The Who] recently produced a double-album opera; that, of cour­se, is in a line with pop's new-found belief in its cultural role. It's called Tommy and, though highly praised, I must admit to finding it pretentious in content[...] It's as though they were beginning to feel that pop - as pop - had begun to lose its way.^[i] To sum up my present conclusions about pop music, I must admit to finding the music less fascinating than I did a year or two back. [...] It's all so much more conscious. British pop music is teetering on the edge of becoming art.^[ii]

70-luvulle tultaessa Mellyn profetia toteutui Pink Flo­ydin ja Ge­nesik­sen, tai vähemmän massiivis­ten mutta vie­läkin teatraa­li­sem­pien David Bo­wien ja Roxy Musicin kaltaisten artistien esiin­marssin myötä. Yh­ty­ei­den esiintymiset siir­tyivät pu­beis­ta sta­dio­neil­le. ­Le­vy­tet­ty mu­siik­ki laa­je­ni kah­den mi­nuu­tin sin­gleil­tä tup­la-al­bu­mien te­maat­ti­siksi koko­naisuuksik­si ja itse le­vyn­kan­sien vä­lit­tämä viesti kätkettiin mo­ni­mut­kai­sella sym­bo­lismilla maalat­tujen kou­keroiden alle. Kan­sikuvista oli tullut värikyl­läistä ornamentiikkaa.­ Pop-musiikki ei ol­lut enää ala­kult­tuu­rei­ta yhdis­tä­vää, vaan siitä oli tullut kuunteli­joil­leen etäistä nau­tinto­ainetta. Li­säksi rock/pop eriy­tyi omik­si alala­jeik­seen, yh­tä­lailla am­matti­maises­ti tuote­tuiksi gen­reiksi joil­le kaikille oli oleel­lista ulkoinen näyttä­vyys ja esittä­vyys (image and ap­pearan­ce). Tässä ke­hi­tyk­sessä on huo­mat­tava The Beat­le­sin "Sgt. Pepper" -albumin vii­toittaman tien esi­mer­killi­sen huo­no esi­merkki. Vaikkakin yh­tyeen viimeiset levy­tykset oli­vat tietois­ta paluuta juurille, joh­ti The Beatlesin perintö seu­raa­van su­ku­pol­ven ku­vit­te­le­maan rock­musiikin kult­tu­ri­sen ase­man ulottu­neen korkean tai­teen as­kelmil­le. Tä­män ase­man miel­letty­ään 70-luvun ehkä lahjakkaimmat rock­muusikot ryh­tyi­vät te­kemään mu­siik­ki­aan va­ka­vas­ti ja vi­su­alisoimaan itse­ään ikään­kuin tai­tee­na. Murros populaarikulttuurin tuottajan­­ ja vastaanotta­jan vä­lille oli syntynyt­­­. George Melly eh­tii todis­taa ennen vuo­sikym­me­nen vaih­tu­mista tä­män kehityksen seu­raukset­kin:

An interesting side-effect of the intellectualizing of pop and its middle-class take-over is the resentment it has provoked among the working-class young. At the open air concerts gangs of C-stream fifteen-year-old drop-outs stalked aggressively around the fringe of the enormous hairy crowds. [...] they were looking to 'bother' and seemed to sense that pop, once a music cutting across class barriers, was now the property of an intelligent­sia.^[iii]

Surrealistitaiteilija ja jazz-muusikko Mellyn aikalaishavainnon ­mu­kaan ­rockin ka­pina oli tukahtu­nut fes­ti­vaa­leil­le ra­ja­tun alu­een vä­ri­kylläiseksi karneva­lis­miksi. Sa­malla pop-mu­sii­kis­ta oli tul­lut yhä enemmän yk­si­tyi­nen ku­lu­tushyödy­ke.^[iv] Sen muo­to pal­veli tark­kai­le­vaa ja spe­ku­loivaa mieltä yh­teisöllistä lii­ket­tä vaa­tivan ruu­miin si­jaan. Musiikin fyysi­nen käyttöarvo ja mu­sii­kin puutet­ta kompen­soiva vaihtoarvo olivat eriytyneet op­po­si­tio­pa­reik­si. 1970-luvulle tultaessa yhtyeiden esiintymiset muuttui­vat "spek­taakkeleiksi" joihin suhtauduttiin samaan tapaan kuin oop­peraan tai teatteriin. ­Työ­vä­en­luo­kan nuor­ten va­paa-ajan viet­toon kuu­luva mu­siikki ei ol­lut prog­res­sii­vis­ta tai psy­ke­dee­listä rockia, an­dro­gyyniä glam-rockia tai tei­nien puru­kumi­pop­pia. Jäl­jelle jäi pu­bien pe­rukoil­le hau­tautu­nut val­koi­nen, blues-poh­jai­nen ­rock, josta erottui häkel­lyttä­vämmäksi ala­la­jikseen punk. Tämä ter­mi oli ne­ga­tii­vi­nen jo ety­mo­lo­gialtaan.^[v]

---

[i]. Melly 1970, 119.

[ii]. Melly 1970, 121.

[iii]. Melly 1970, 122.

[iv]. Tämä kehityskaari vastaa Hebdigen bourdieuläistä näkemystä Pop-taiteen taittumisesta vitaalisesta ja pinnallisesta Popis­mis­ta por­varilliseksi korkeakulttuuriksi. Vastaava vakavoitumi­nen ta­pah­tui myös rockmusiikin kohdalla. Syyt ovat pitkälti ver­rannollisia. Kts. Hebdige 1988, 84. Janne Mäkelä lisensiaatti­tut­ki­muk­ses­saan esittää  sisäisen ja ulkoisen  bi­naa­ri­sen op­po­sitioparin avulla miten "Sgt. Pep­pe­rin" myö­tä rock pake­ni kon­serttilavoilta  stu­di­oi­hin ja le­vy­jä kuun­nel­tiin ko­to­na (sa­maan ai­kaan TV vei elo­ku­vil­ta kat­so­jia ja sai ihmiset py­sy­mään olo­huoneissaan). Kts. Mäkelä 1998, 145.  Näin aja­tel­tuna vuo­des­ta 1956 (El­vis) vuo­teen 1966 saakka vitaalisena säilynyt popmusiik­ki ja  vuo­des­ta 1976 vuo­teen 1980 kestänyt punk/uusi aalto oli ul­kona ta­pah­tu­vaa ak­ti­vi­teet­tiä. Väli­vai­heen jää­dessä laman kou­rissa ko­tiin.

[v]. punk n.1. Slang a. something or someone worthless or unim­portant. b. a petty criminal or hoodlum. c. an inexperienced boy. d. the boy partner of a homosexual. 2. Archaic. a prostitu­te. - adj. 3. Informal. poor in quality or condition.

Websters 1989, 1166.

Vaikkakin punk-termillä oltiin kuvailtu tietyntyyppisiä, lähinnä amerikkalaisia, autotalliestetiikaa ylläpitäviä yhtyeitä jo 60-luvulla, ei punk sanana vakiintunut yleiseen käyttöön kuin vas­ta kier­toteitse, Ranskan kautta. Pariisissa oli vaikuttanut vuo­des­ta 1973 eteenpäin tietyntyyppinen punk-liike (punk-scene), jonka musiikillisina esikuvina olivat Doorsin ja Lou Reedin kal­taiset mus­taan nahkaan pukeutuvat rokkarit. Malcolm McLarenin tutustut­tua pariisilaisiin vaatekauppoihin joissa musta nahka ja tiukat far­kut (ei niin kaukana Tom of Finland-tyylistä) olivat rockpii­reissä chic, vei McLaren punkin takaisin omalle kielialu­eelleen, tällä kertaa Englantiin. Vrt. Boot & Salewicz 1996, 23; kts. myös. Savage 1991, 64, 101. Ajankohdan kuolleeksi, kalliiksi ja etäiseksi muuttuneen rockin sekä kohta syntyvän punkin välis­tä aikaa kuvaavat lukuisat Sex Pistols kalustoon kuuluneet ihmi­set Judy & Fred Vermorelin kirjassa: Kts. Vermorel 1989, 10-23.